Astuessani keikkasairaanhoitajana psykiatrisen sairaalan käytäville kohtaan usein masentuneita potilaita, jotka ovat täynnä kivuliaita tarinoita. Ne eivät näy aina päällepäin, mutta kätkevät sisälleen syvän toivottomuuden ja pimeyden. Masennuksen hoito on haastava matka, joka koskettaa syvästi myös hoitajaa.
Masennus on sairaus, joka voi olla hiljainen ja näkymätön. Kun kohtaan syvästi masentuneen potilaan, näen hänen silmissään kipua, joka tuntuu olevan sanojeni ulottumattomissa. Usein potilaani kasvoilla kuvastuu tuska ja voimattomuus, mutta masennus voi kätkeytyä myös kauniin hymyn ja puuhakkuuden taakse. Sairaus on salakavala.
Masentuneen potilaan hoitaminen vaatii herkkyyttä ja empatiaa. Tärkeintä on kuunnella sanoja, jotka jäävät sanomatta, ja tulkita niitä tunteita, jotka eivät löydä ilmaisua. Se on ymmärtämistä ja hyväksymistä, jolla tehdään toiselle tilaa tuntea olonsa kuulluksi ja nähdyksi.