Riitta Hankonen

Jokainen saa Suomessa sanoa

Eräs haastattelemamme työntekijä ei ollut työnantajan mielestä työpaikalla niin merkittävässä asemassa, että hän voisi ottaa lehdessä kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Te tehyläiset olette ilahduttavasti löytäneet oman äänenne. Olette rohkaistuneet puhumaan työstänne ja työpaikan olosuhteista yhä enemmän myös julkisesti.

On selvää, että potilaiden ja asiakkaiden asioista ei saa puhua, mutta työstään saa, kunhan puhuu totta. Myös näkemyksenne hyvinvointialueuudistuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnasta ja hoitajapulan vaikutuksista ovat tarpeen.

Äänenne voimistumisen myötä on myös ilmaantunut vastavoimia, erilaisia työnantajien rajoittavia toimia. Signaalit ovat ainakin toistaiseksi heikkoja, mutta silti toimittajien havaittavissa.

Tehy-lehdessä olemme huomanneet, että toimittajalle tai haastateltavalle tulee työnantajalta moninaisia vaatimuksia.

Haastattelu pitäisi esimerkiksi lähettää ”tarkastettavaksi” tai ”hyväksyttäväksi” eri tahoille, jotka eivät ole jutuntekoon osallistuneet. Toimittajan ja valokuvaajan on myös entistä vaikeampi päästä työpaikoille. Jotkin työnantajat yrittävät puuttua haastateltavien valintaan tai valokuvaukseen jopa työpaikan ja -ajan ulkopuolella. 

Voimme vain arvailla tarkoitusperiä, mutta ensimmäisenä mieleen nousee tarve hiljentää tai vahtia sanomisia.

Suomessa jokainen saa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Eräs työpaikka vetosi hierarkiaan. Haastateltu työntekijä ei kuulemma ollut työpaikalla niin merkittävässä asemassa, että hän voisi ottaa lehdessä kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Suomessa saa jokainen koulutuksestaan, ammatistaan ja asemastaan riippumatta ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Moniäänisessä ja -arvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan jokaisen ääntä. Sananvapaus on tärkeä demokraattisen yhteiskunnan arvo. Kun sitä yritetään rajoittaa, ollaan perusoikeuksien rajoittamisen äärellä. Se on vakava asia.

Me Tehy-lehden toimituksessa kannustamme tehyläisiä sanomaan mielipiteensä ääneen. Me olemme täällä sitä varten, että viemme viestiänne eteenpäin.