Hoitajan työ on liian usein kiireistä. Jokainen potilaani ansaitsisi tulla kohdatuksi ihmisläheisesti ja arvokkaasti. He ovat erityisen haavoittuva ihmisryhmä, jota meidän tulisi osata viisailla yhteisillä päätöksillä suojella.
Olen heistä yhä useammin huolissani. Niistä, jotka harhailevat yöpaita päällä kaupungilla. Heistä, joiden hella unohtuu kotona päälle. Läheisistä, joiden huoli-ilmoituksiin vastataan, ettei ympärivuorokautisia hoitopaikkoja riitä, koska me säästämme jälleen vanhuspalveluista.
Hoitotyössä oppii paljon paitsi toisista ihmisistä, myös itsestä ja yhteiskunnan arvoista. Potilaideni laadukas hoitaminen ei ole vain inhimillinen velvollisuutemme, vaan myös sijoitus yhteiskunnan moraaliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin, joka heijastaa maan todellista sivistystasoa ja yhteisvastuuta.
Investoimalla muistin ja mielen kuormittumisen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon voidaan vähentää pitkän aikavälin kustannuksia, jotka syntyvät laiminlyönneistä, kuten akuuttihoidon tarpeen lisääntymisestä, ensihoitorallista päivystykseen ja omaishoitajien uupumisesta. Hyvä hoito on paitsi eettisesti oikein myös taloudellisesti perusteltua.
Työ muistisairaiden parissa opettaa näkemään elämän pienet ilot ja arvostamaan pieniä saavutuksia, jotka jäisivät omassa arjessa helposti huomaamatta. Toivoisin näiden kokemusten muistuttavan päättäjiä siitä, miten ikääntyvän ihmisen hyvinvointi ja inhimillinen kohtelu eivät ole yhteiskunnassa toissijaisia asioita. Ne muodostavat sen perustan.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
