Huono hoitajakollega ei päästä opiskelijaa kahvihuoneeseen

Törmäsin ensimmäisen kerran huonoon kollegiaalisuuteen opiskellessani sairaanhoitajaksi. Käytännön harjoittelussa taukohuone oli kiellettyä aluetta sairaanhoidonopiskelijalta. Pitihän osaston vakituisten hoitajien saada taukoa myös meistä opiskelijoista ja raskaasta ohjaamisvelvoitteestaan.

Onneksi ajat ovat muuttuneet. Yhä useammin kuulen, miten hoitotyön opiskelija on otettu heti osaksi ammattilaisten porukkaa. Silti kuulen surukseni ajoittain opiskelijoista vailla nimeä ja toiseen kastiin sysättyinä. Syömässä eväitään yksinään liinavaatevarastossa.

En väitä, että olisin ollut aina paras mahdollinen hoitajakollega yrityksistäni huolimatta. Keskinäistä nokittelua ja kuppikuntaisuutta esiintyy erityisesti väsyneenä ja stressaantuneena, turhautuneena siihen, ettei tule hoitajana itse kuulluksi. Se on kykenemättömyyttä korjata omalta osaltaan työpaikan kynnykselle saakka haisevaa työilmapiiriä.

Näissä työtilanteissa olen hukannut hoitotyön yhteisen suunnan. Olemme hoitajaporukalla unohtaneet, että hoitotyötä tehdään potilaan parhaaksi yhdessä alaa opiskelevan kanssa. Huonosta hoitajien kollegiaalisuudesta kärsii kaikkein eniten haavoittuvassa asemassa oleva potilas läheisineen.

Pitkään jatkuneen hoitajapulan aikana hoitajalla on usein selkänahasta asti nyljetty olo. Asioiden hoitaminen tuplanopeudella sinne päin alkaa kuormittaa äkkiä eettisesti. Mieleen juolahtaa vahtia, tekevätkö muut vähemmän kuin minä. Silloin on vaarassa unohtua niin työkaverin kuin opiskelijankin kohtelias ja arvostava kohtaaminen.

Vastalääke huonoon kollegiaalisuuteen on avoimuus, rehellisyys ja luottamuksen kasvattaminen ja kollegan puolustaminen epäreilussa tilanteessa. Se onnistuu vain ottamalla rakentavaa palautetta vastaan ensin itse.

Hoitotyötä tulisi tehdä ja johtaa tiiminä niin, että hyvää kollegiaalisuutta palkitaan. Se vaatii nopeaa, selkeää ja tehokasta puuttumista huonoon kollegiaalisuuteen. Se on hoitotyön arjessa joskus helpommin sanottu kuin tehty.

Siksi hoitajapulaan ja siitä johtuviin opiskelijaohjauksen puutteisiin on saatava ratkaisu. Jokaisella työpaikalla on satsattava riittävästi työhyvinvointiin, työterveyden palveluihin, työnohjaukseen ja tarvittaessa terapiaan hakeutumiseen. Opiskelijaohjaukseen on satsattava aikaa ja rahaa. 

Yhteenkuuluvuuden vahvistaminen on oltava osa päivittäisiä pieniä tekoja, ei pelkkiä tyhy-päiviä silloin tällöin. On kyettävä nostamaan kissa pöydälle, kun puhutaan kollegiaalisuudesta. Se on usein haastavinta, kun on vieraassa hoitoalan harjoittelupaikassa opiskelijana.

Tärkeintä on, että ymmärrämme hoitajina olevamme vastuussa kollegiaalisuuteen kasvamisesta ja siihen opettamisesta. Olemme vastuussa pelin viheltämisestä poikki, kun itsessä tai toisessa hoitajassa alkaa täyttyä huonon kollegan varomerkit. Siksi jo opiskeluvaiheessa jokaisen hoitajakollegan on mahduttava yhteiseen kahvihuoneeseen.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.