On helppo sanoa, että virheen sattuessa ei ole syytä etsiä syyllistä. Virheistä opitaan, jotta voimme jatkossa tarjota parempaa hoitoa. Vaikeampaa on ohittaa itsesyytökset tietäessään olevansa syypää virheeseen.
Potilasta ja hänen läheistään eivät auta selittelyt. Mietin varmasti enemmän kuin he, miten virhe pääsi syntymään. Kiirepäivä, hoitajapula, keskittymiskyvyn herpaantuminen, resurssien puuttuminen tai väsymys voivat selittää tapahtunutta. Silti ne eivät saa tekoani tekemättömäksi.
Hoitoalalla olisi tärkeä pohtia yhdessä, miten kovia paineita luomme virheettömyyden ihanteella. Käsi pystyyn se, joka ei koskaan työssään mokaa. Niinpä. On myönnettävä sekin, että hoitotyössä tieto lisääntyy myös erehdysten ja niistä oppimisen kautta.
En tietenkään tarkoita, että hoitovirheisiin tulisi kannustaa tai ne tulisi vain ohittaa. Tarkoitan sitä, ettei tahaton potilasvahinko, hoitovirhe tai hoidon huono lopputulos saa särkeä ammatillista itsetuntoa.
Tärkeintä on, ettei virheen tehnyt jää tilanteessa yksin. Hoitotyöhön liittyy aina riskejä, eikä niitä voida aina välttää, vaikka hoitajat tekisivät työnsä olosuhteisiin nähden parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi olen lohduttanut itseäni ja työkaveriani ajatuksella, että parhaan osaamisensa käytettyään hoitaja ei voi tehdä enempää.
Vaara ja virhetilanteet tulee käsitellä hoitoalan työpaikalla rakentavasti ja yksikön toimintaa kehittäen. Peräänkuulutankin sitä, mitä työpaikalla on tarjota hoitajan itsesyytöksiin, ammatillisen itsetunnon romahtamiseen ja henkilökohtaisen kehittymisen tueksi? Apua tarvittaisiin välittömästi virheen tekemisen jälkeen ja niin kauan kuin asia mieltä kuormittaa.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.