Hoitotyössä sanat eivät aina riitä

Hoitotyössä sanat ovat usein ensisijainen työkalu vuorovaikutuksessa potilaiden kanssa. Kuitenkin tilanteet, joissa sanat loppuvat, ovat yllättävän yleisiä. Ehkä yhteistä kieltä ei löydy, tai potilas ei kykene vastaamaan. Aina ei ole oikeita sanoja lohduttamaan, vakuuttamaan tai rauhoittamaan. 

Kehonkieli toimii siltana, kun sanat pettävät hoitajan. Pienet eleet, kuten hymy, nyökkäys tai lempeä katse, voivat välittää ymmärrystä ja empatiaa tavalla, johon sanat eivät koskaan yltäisi. Oma asento, käden ojennus tai pelkkä läsnäolo voivat rauhoittaa pelokasta potilasta, joka tuntee itsensä haavoittuvaiseksi ja yksinäiseksi. 

Taitava hoitaja ymmärtää oman kehonkielensä merkityksen. Kehon jännitys, äkkinäiset liikkeet tai välttävä katsekontakti voivat tahattomasti luoda etäisyyttä ja vääriä tulkintoja. Toisaalta tietoinen ja rauhallinen kehonkielen käyttö voi rakentaa luottamusta ja helpottaa potilaan oloa. Kokenut hoitaja näkee potilaan tuovan kohtaamiseen esimerkiksi iloiset tai helpottuneet uutiset ennen kuin yhtään sanaa on vaihdettu.

Yksi kehonkielen vaikuttavimmista piirteistä on sen kyky heijastaa tunnetilojen muutoksia. Potilaat, jotka kärsivät kivusta, pelosta tai ahdistuksesta, ovat usein herkkiä lukemaan hoitajansa kehonkieltä. Jos hoitaja viestii empatiaa ja rauhallisuutta, se voi välittää potilaalle tunteen, että tilanne on hallinnassa. 

Erityisen vaikuttavaa kehonkieli on tilanteissa, joissa sanat voivat aiheuttaa lisää ahdistusta tai ymmärryksen esteitä. Joskus hiljaisuus vaikuttaa hoitotyössä voimakkaammin kuin sanat, mutta hiljaisuus ei tarkoita viestinnän loppumista. Esimerkiksi, kun potilas on syvässä surussa, läsnäolo ja kehonkieli voivat kertoa: ”En tiedä täsmälleen, mitä käyt läpi, mutta olen vierelläsi ja valmis puhumaan, kun sen aika on.”

Hoitotyössä korostuu potilaslähtöinen kohtaaminen, jossa potilaan tarpeet ja tunteet ovat keskiössä. Tämä ei onnistu ilman empatiaa ja kykyä rakentaa toiseen merkityksellinen yhteys. Vaikka sanat ovat tärkeitä, kehonkieli tarjoaa lisäulottuvuuden, jossa inhimillinen yhteys voi syntyä syvimmillään. Kyseessä eivät ole vain eleet tai ilmeet, vaan myös se, miten hoitaja valmistautuu tilanteeseen olemalla aidosti läsnä ilman teennäisyyttä.

Jokaisen hoitajan on hyvä välillä pysähtyä ja muistuttaa itselleen, miten sanojen loppuessa kehonkieli jatkaa sinne, minne sanat eivät yllä. Siksi hoitaminen on myös hiljaista ymmärrystä ja läsnäolon voimaa, jotka tuovat lohtua ja toivoa hetkiin, joita on joskus mahdotonta kuvailla sanoin.