Lopulta päätin kuitenkin ottaa vastaan kesätyön jo toukokuun alusta ja jättää harjoittelun syksyyn. Ajattelin, että saattaisin hyötyä enemmän siitä, että teen harjoittelun jossain uudessa paikassa ja saan kesältä arvokasta työkokemusta toisaalta.
syksyn harjoittelupaikat tulivat varattaviksi eilen. Odotimme aamua luokkatovereideni kanssa kuin kuuta nousevaa. Kilpailisimme paikoista paitsi oman koulumme opiskelijoiden, myös Diakin, Laurean ja Metropolian opiskelijoiden kanssa.
Minulla oli koululla simulaatiopäivä. Olin koululla puoli yhdeksän, tietokonehuoneessa varttia vaille. Etukäteen olin valinnut kuusi harjoittelupaikkaa, jotka olin merkinnyt Jobiilissa tähdellä ja jotka näkyivät Jobiilin ensimmäisellä sivulla ryhmänä. Olin avannut jokaiselle harjoittelupaikalle oman ikkunansa ja päivitin selainta jatkuvasti. Kun aikaa oli 30 sekuntia paikkojen avautumiseen, hengitin syvään ja sanoin itselleni, että tämä menee hyvin. Ensimmäiseksi yrittäisin saada paikkaa, jonne halusin todella paljon.
Klikkailin ruutuja ja mitä ihmettä – kyseinen paikka meni jo. Jälkikäteen tarkistin, että se oli mennyt viidessä sekunnissa – siis viidessä! Siirryin seuraavaan etukäteen katsomaani paikkaan ja seuraavaan. Kaikki paikat vietiin nenäni edestä. Epätoivo alkoi iskeä.
Klikkailin auki muita mahdollisia sopivia paikkoja samalla kun vertailin päivämääriä, ja taistelu aikaa vastaan oli todellista. Lopulta sain kuin sainkin kasaan harjoittelupaletin, johon kuului sairaalan sisätautiosasto Porvoosta ja sisätautiosasto Helsingistä, yhteensä 8 viikkoa.
Kirurginen harjoittelupaikka kuudeksi viikoksi ja viikko potilaan ohjauksessa puuttuivat vielä, mutta ”vain” kahta harjoittelupaikkaa metsästäneet ja ne saaneet luokkakaverini tulivat auttamaan. Saimme vieruskaverini kanssa paikat samasta moduulista, samalta osastolta.
Saan olla onnellinen siitä, että pisimmillään harjoittelupaikkaan on matkaa vain 50 kilometriä bussilla suuntaansa, yhteen paikkaan voin jopa kävellä ja kolmanteen pääsen joko bussilla tai junalla ja bussilla noin tunnissa.
Saatuani vahvistukset varauksistani sähköpostiini olo tuntui hetkellisesti samalta kuin juoksemieni ultramatkojen jälkeen – melko uuvahtaneelta. Olen hyvä sietämään stressiä ja painetta, mutta harjoittelupaikkojen varaus on epämiellyttävää tekemistä, joka ei houkuttele.
olen onnellinen ja kiitollinen saamistani paikoista mutta samalla myös ärsyyntynyt. En tiedä, leikitäänkö syntymäpäivillä enää leikkiä, jossa musiikki soi ja lapset liikkuvat ringissä tuolien ympärillä. Kun musiikki lakkaa, pitää löytää vapaa tuoli, johon istua, ja tuoleja on aina yksi vähemmän kuin lapsia.
Inhosin leikkiä jo lapsena, ja hoitoalan harjoittelupaikkojen varaaminen on aikuisten tuolileikkiä. Opiskelijan toiveilla saati vahvuuksilla ei ole paikan haussa merkitystä, koska nopeus ratkaisee.
On vaikea uskoa, että tästä hyötyy lopulta kukaan, vaikka ymmärrän, että Jobiili voi harjoittelupaikoille olla kätevä ja vähentää sähköposti- ja puhelinrumbaa.
Hoitoala on muutenkin isossa kriisissä, eikä alan kouluihinkaan käsittääkseni varsinaisesti ole maassamme tunkua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kisaaminen harjoittelupaikoista tuskin ainakaan lisää houkuttelevuutta tai parantaa vaikeaa tilannetta.
