Suomi ei saa siirtää omaa työvoimapulaansa muiden maiden kannettavaksi, muistuttaa Suomen julkisen alan ammattiliittojen kv-verkosto (Fipsu) eettisen rekrytoinnin periaatteissaan. Ammattitaitoisen työvoiman muutto ei saa rapauttaa lähtömaiden peruspalveluita eikä vinouttaa koulutusjärjestelmää tuottamaan ammattilaisia muiden maiden tarpeisiin.
Sairaanhoitajat ovat esimerkiksi Filippiineille resurssi ja vientituote. Maailmalla elää ja työskentelee yli kymmenen miljoonaa filippiiniläistä, ja joka päivä Filippiineiltä lähtee viisi tuhatta työntekijää ulkomaille. Heidän rahalähetyksensä kotimaahan muodostavat noin kymmenesosan maan kansantaloudesta.
Syyt lähtöön ovat siis taloudelliset eivätkä perustu vapaaehtoisuuteen. Köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on Filippiineillä edelleen yli 20 prosenttia väestöstä. Heille ei ole tarjolla kunnollisia työsuhteita, joista maksettaisiin elämiseen riittävää palkkaa, joten yksi perheestä lähetetään töihin ulkomaille.
Fipsun eettisten ohjeiden mukaan ulkomailta rekrytoidessa ammattilaiset on rekrytoitava niihin tehtäviin, joihin he ovat saaneet koulutuksen ja pätevyyden. Jos työntekijä ei voi suoraan toimia koulutustaan vastaavissa tehtävissä, hänelle on luotava koulutusväylä, joka takaa vastaavan suomalaisen koulutuksen mukaisen osaamistason, riittävän kielitaidon ja mahdollisimman nopean työllistymisen koulutusta vastaaviin tehtäviin.
Käytännössä tätä väylää ei Suomessa ole. Tällä hetkellä Suomesta puuttuvat yhteiset ja yleispätevät käytännöt, joilla ETA/EU-alueen ulkopuolelta tulevat sairaanhoitajat voisivat pätevöityä sairaanhoitajiksi.
Käytännössä siis Suomeen tuodaan Euroopan ulkopuolelta kehittyvistä maista sairaanhoitajia, jotka eivät täällä työllisty koulutustaan vastaavaan työhön. Sairaanhoitajat työllistyvät hoiva-avustajiksi tai pääsevät opiskelemaan oppisopimuksella lähihoitajiksi. Kummassakin tehtävässä palkkaus on sairaanhoitajan palkkaa matalampi.
Puhumattakaan siitä, että palkkataso, joka vielä lähtömaassa on saattanut kuulostaa lähtijästä korkealta, onkin Suomessa matala. Palkka ei myöskään riitä perheenyhdistämiseen, joka niinikään olisi kestävän rekrytoinnin periaatteiden mukaista.
Käytännössä filippiiniläiset sairaanhoitajat joutuvat elämään Suomessa erossa perheestään ja työssä, johon he eivät ole kouluttautuneet. Ei kuulosta kovin reilulta minusta.
Suomi on jo vuosia ollut yksi Euroopan rasistisimmista maista. Onkin täysin perusteltua kysyä, että onko eettisesti tai moraalisesti kestävää ratkoa Suomen hoitajapulaa tuomalla maahan ihmisiä, joiden asema on maassamme lähtökohtaisesti heikko?
Helsingin yliopiston sosiologian professori Sirpa Wrede toteaa Ylen uutisessa, että on sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta kestämätöntä, mikäli ulkomailta rekrytointi tuottaa lisää eriarvoisuutta eli ihmisiä, joiden toimeentulo ja mahdollisuudet parantaa sitä ovat huonot ja joihin kohdistuu paljon kielteisiä asenteita.
Kuka ottaa vastuun rasistisesta huutelusta, väkivallasta, syrjinnästä työ- ja asuntomarkkinoilla ja tänne rekrytoitujen ihmisten näkymättömyydestä julkisessa keskustelussa ja mediassa?
Valkoisen feminismin näkökulmasta oli houkuttelevaa pitää ulkomaista rekrytointia vain tekona, joka voimauttaa kehittyvien maiden naisia. Se kuitenkin jättäisi huomiotta maahanmuuttajanaisten sosioekonomisen aseman ja suomalaisen yhteiskunnan epätasa-arvoa lisäävät rakenteet.
Suomella on tavoitteena olla tasa-arvon mallimaa. Tuo pyrkimys ei voi toteutua köyhien maiden naisten kustannuksella.
Emmi Nuorgam keskusteli hoitajapulasta Instagramissa yhdessä Tehyn johtavan juristin Vappu Okkerin kanssa. Lue lisää ja katso tallenne.
