Tässä myllerryksessä tuntuu siltä, että tulisi osata ja pystyä kaikkeen. Silloin on helppo tuntea itsensä epävarmaksi.
Rohkeutta on myöntää, ettei vielä tiedä tai osaa. Vaatii voimaa vaatia ääneen, että ammatissa oppimiselle, kehittymiselle ja kasvamiselle suodaan riittävästi aikaa. Potilaat kun eivät kaipaa yli-inhimillisiä hoitajia, vaan ammattilaisia, jotka osaavat kohdata heidät ihmisinä – keskeneräisinä ja usein haavoittuvaisina.
Itse asiassa keskeneräisyys on jatkuvaa. Hoitajan työssä se on vuoropuhelua itsensä ja muiden kanssa, kykyä reflektoida ja oppia virheistä samalla, kun kohtaamme historiallisen suuret rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset keskellä huutavaa hoitajapulaa.
Tärkeintä valtavan työmäärän keskellä on muistaa, ettei hoitaja unohda itseään. Omaa hyvinvointia ei voi laiminlyödä, vaikka työ tuntuisi kuinka painostavalta, vaativalta tai kiireiseltä. Oman keskeneräisyyden hyväksymiseen kuuluu oman jaksamisen tunnistaminen ja siitä huolehtiminen. Vain hyvinvoiva hoitaja voi olla tukena muille – keskeneräisenä ja inhimillisenä.
Lupa olla keskeneräinen on lupa olla ihminen. Hoitajina meidän on muistettava, että vaikka meiltä odotetaan paljon, emme ole yksin. Yhdessä ja eri tavoin keskeneräisinä voimme rakentaa vahvemman hoitotyön kulttuurin – sellaisen, jossa jokaisella on lupa olla oma itsensä, kehittyä ja nauttia merkityksellisestä työstään.
Anna siis itsellesi lupa olla keskeneräinen. Se on askel kohti inhimillisempää ja kestävämpää hoitotyötä.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
