Ensimmäisen opintovuoden tunnelmat ovat ristiriitaiset

Ensimmäinen opintovuosi ensihoitajaopinnoissani on nyt ohi. Enää ei edes harmita se, että jäin ilman sisätautien harjoittelupaikkaa ja aloitan kyseisen harjoittelun tekemisen silloin, kun useimmat koulukaverini vielä lomailevat. 

Viimeisinä koulupäivinä esittelimme muille ryhmille ryhmätöitämme, joita olimme helmi-maaliskuussa pakertaneet kasaan lähinnä Zoomissa.

Olen tehnyt työkseni aiemmin myös projektinhallintaa, joten en yllättänyt ainakaan itseäni sillä, että olin ryhmätöissä se muita osallisia koolle kutsuva osapuoli. Vaikka itsekin olen suorittanut opintojani melko rennolla kädellä, jaksoin alussa ihmetellä heitä, jotka eivät ilmaantuneet ryhmätöitä tekemään ollenkaan tai katosivat muutaman tunnin jälkeen ja lakkasivat vastaamasta eri kanavia pitkin lähetettyihin viesteihin. Ryhmätöiden valmiiksi saamiseen onneksi riitti pienempikin, mutta sitoutunut porukka, ja itselleni tärkeintä oli se, että saan kurssit läpi eikä mitään jää roikkumaan.

Saimme myös nauttia simulaatiopäivästä, jossa muutamat kerrallaan pääsivät simulaatiohuoneeseen hoitamaan ”potilasta” ja me muut tarkkailimme tilannetta ruudun välityksellä toisaalla. Olisin itse mennyt erittäin mielelläni simulaatiohuoneeseen, mutta olin jo ehtinyt olla aiemmassa simulaatiossa hoitajana, joten tällä kertaa itselleni jäi seuraajan rooli. Simulaatioissa parasta on toisten ihmisten toiminnan tarkkailu ja sen läpikäynti simulaation päätyttyä. Asiat jäävät mieleen simulaatioissa paremmin kuin vain kirjasta lukiessa.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla oli myös lukukauden viimeinen tentti, sisätautien teoriaa. Tenttiin mennessäni mietin jälleen, että olisi pitänyt lukea enemmän, mutta yllätyksekseni osasinkin keskinkertaisesti, ja tulokseksi napsahti kolmonen. 10 lääkelaskua menivät oikein heti ensimmäisellä yrityksellä.

Koska keväältä jäisi 10 opintopistettä puuttumaan suorittamattoman työharjoittelun vuoksi, otin toisaalta avoimesta ammattikorkeakoulusta muutaman ylimääräisen kurssin. Sainkin ne suoritettua muutamassa kuukaudessa ja täytyy sanoa, että koska pääkoulussani opiskelen ruotsiksi, ei asioiden kertaaminen tai niissä syvemmälle sukeltaminen suomeksi ollut ollenkaan haitallista. Tosin huomasin, että EKG-käyrien haltuunotto vaati aikamoisia ponnisteluja, oli kieli sitten kumpi tahansa, mutta oletan, että viimeistään ensimmäisessä perustason ensihoidon työharjoittelussa pääsen tutustumaan niihin ihan oikeassa elämässä.  

Ensimmäisen opintovuoden tunnelmat ovat ristiriitaiset. Onnellinen ja helpottunut olen siitä, että 60 opintopistettä on nyt kasassa ja ymmärrys alasta on kasvanut. Edessä ei ole enää vain jotain suurta ja tuntematonta, kuten elokuussa opinnot aloittaessani. Silti valehtelisin, jos väittäisin, ettei hoitoalan kuohunta ja myös harjoittelupaikkojen saannin vaikeus vaikuttaisi motivaatiooni. Varmaa kuitenkin on se, että syksyllä jatketaan.