Jenny Belitz-Henriksson

Ensihoitajaksi? Voi voi, miten raskaan ammatin olet valinnut!

Opintojen alkuvaiheessa sain kuulla epäilyjä siitä, miten jaksaisin tulevassa ammatissani. Ehkä kommentoijia mietitytti, miten pärjäisin vaihtelevissa tilanteissa, sairauksien, tapaturmien ja eritteiden parissa.

Kuva: Jenny Belitz-Henriksson

Havahduin eräänä päivänä miettimään, ettei kukaan ole todennut minulle enää pitkään aikaan näin: ”Ai, opiskelet ensihoitajaksi, miten ihmeessä siihen päädyit? Et varmaan ymmärrä, kuinka raskasta työtä se onkaan.”  

Naurahdin ääneen, että olenkohan jo kannukseni ansainnut. Ei ollut nimittäin kerta tai kaksi, kun varsinkin ensimmäisenä opiskeluvuonna sain kuulla vastaavaa usein joltain hoitoalalla työskentelevältä ja nimenomaan naisoletetulta. Pakko kyllä sanoa, että yhdenkään ensihoitajan suusta en vastaavaa ole kuullut koskaan. 

Epäilen, että syy tuohon oli taustani toimittajana ja viestinnän ammattilaisena. Olinhan ollut sisäsiisteissä töissä, joihin sai pukeutua nätisti. Ehkä kommentoijia mietitytti, miten pärjäisin hoitoalan vaihtelevissa tilanteissa, sairauksien, tapaturmien ja eritteiden parissa. Olen myös miettinyt, pidettiinkö minua aiempien töideni takia jotenkin hienohelmana. Ensimmäisessä perushoidon työharkassa ensimmäisenä opiskelusyksynä aiemmat työni tulivat puheeksi kahvihuoneessa. Muistan hyvin, kuinka pari hoitajaa puisteli päätään, ja totesi, että mitä ihmettä sä täällä teet, kun sulla on tommoset työt.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

En halua kuitenkaan uskoa, että kukaan halusi, että minua alkaisi kaduttaa alanvaihto. Ehkä he vain ystävällisesti halusivat varoittaa, että työ voi olla kuormittavaa. Hoitoalan kuormittavuudesta itselläni ei ollut kuin aavistus empiirisen kokemuksen sijaan. Ja kyllä – myös aiemmat työni kuormittivat, vaikka lähinnä vain henkisesti. En oikein usko, että edes on ammattia, joka olisi aina vain ruusunpunaa ja popkornia. 

Totta kai ensihoitajan työ voi olla raskasta, niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta pian ruhtinaallisella neljän kuukauden kokemuksella sh-sijaisuudesta osastolla voin todeta, ettei sairaanhoitajan työ ole sen kevyempää. Osastolla työskennellessä ergonomia on useimmin paremmassa kunnossa kuin ihmisten kotona tai ambulanssissa, mutta työtahti voi olla rapsakka. Myös osastolla menehtyy potilaita, on vakavasti sairaita potilaita ja toisinaan hätätilanteita. Eikä pelastuslaitoksen lanssissakaan jatkuvalla syötöllä ajeta pillikeikkaa. Joka vuorossa hoidan juurikin ensihoidon päivystykseen kuljettamia potilaita, jotka on alun perin tuotu sairaalaan vaikkapa yleistilan laskun vuoksi.

Itseäni on varmasti auttanut jaksamisessa myös ikä ja elämänkokemus. Vaikka hoitoalalla olen untuvikko, minulla on muuta osaamista, joka kompensoi ja jota ei voi koulukirjasta oppia. Esimerkiksi ihmisen kohtaaminen ja läsnäolon taito ovat asioita, joista saan tiuhaan kiitosta töissäni. Ne taidot ovat hioutuneet aikamoiseksi timantiksi toimittajavuosieni aikana. Ne taidot näkyvät varmasti myös siinä, miten kohtaan uusia ensihoitajaopiskelijoita tai muita hoitoalaa opiskelevia. Sen sijaan, että ensimmäisenä kyseenalaistaisin henkilön alavalinnan ja alkaisin kertoa, että voi voi, kun olet valinnut raskaan työn, toimin toisin. 

”Vau, onneksi olkoon, tervetuloa alalle – Samalla polulla ollaan, itse nyt loppusuoralla” -lausahdus toimii tosi hyvin! Lisäksi siitä tulee hyvä mieli, ihan molemmille osapuolille. 

Ihanaa loppukesää ja hyvää loman jatkoa teille, jotka nyt lomailette! 

Jenny 

Jenny Belitz.
Kirjoittajana

Jenny Belitz-Henriksson

Tervetuloa seuraamaan matkaani ensihoitajaksi! Aloitin ensihoitajaopinnot Arcadassa Helsingissä vuonna 2021. Uskon ystävällisyyteen ja merkitykselliseen arkeen, johon kuuluvat kaikki tunteet.

Katso kaikki kirjoitukset