Eniten olen oppinut elämässäni potilailta

Olen tehnyt työurallani useita eri töitä. Sairaanhoitajan työssä opin katsomaan ihmisyyttä syvemmin tehdessäni töitä yhteiskunnan takapihalla, niissä hetkissä, jotka ihmiset muistavat myöhemmin elämänsä pahimpina tai parhaimpina.

Saattohoidossa olevilta potilailta opin kuoleman lopullisuudesta. Nauttimaan elämästä niin kauan, kun sitä on jäljellä. Olemaan nurisematta pienistä huolistani. Arvostamaan aikaani merkityksellisten ihmisten kanssa.

Psykoosissa olevilta potilailta opin nöyryyttä. Ei ole itsestään selvää, että aistini toimisivat aina oikein. Aivoni voivat häiriintyessään kääntyä hyvinvointiani vastaan. Siksi minun on pidettävä mielestäni ja aivoterveydestäni hyvää huolta.

MS-potilailta opin lusikkateorian. Sen mukaan minulla on joka päivä käytössä noin 12 lusikkaa. Ne edustavat energiayksiköitä. Asioiden hoitaminen vaatii eri määrän energiaa, kunnes lusikat on käytetty loppuun. Siksi minun on valittava tarkasti, mihin soppaan lusikkani milloinkin työnnän.

Päihderiippuvaisilta potilailta opin mielenlujuutta. Sen, miten riippuvuus voi viedä kaiken tärkeän elämästä mukanaan. Millainen tahtojen taisto riippuvuuden lonkeroita vastaan on käytävä. Ymmärsin, miten toipuminen ja kuntoutuminen asettuvat harvoin suoraviivaiseksi janaksi pois kivusta.

Syöpäpotilailta opin arvostamaan terveitä päiviä. Seurasin rankkojen syöpälääkehoitojen välipäiviä, kun pahoinvointia oli vähemmän. Pieniäkin hyviä uutisia syöpäkasvaimen tilasta. Armollisuutta itseä kohtaan niinä päivinä, kun ei vain jaksa.

Potilaideni läheisiltä opin välittämisestä. Siitä, miten pitkään yli omien rajojen ihminen on valmis venymään auttaakseen toista. Oivalsin, ettei edes syvä rakkaus tai halu pelastaa voi viedä mukana omaa terveyttä. Siksi auttaessa on tärkeää pitää ensin itsestä hyvää huolta. Sen jälkeen voi pitää huolta muista.

Suurimman surun opin tuntemaan vauvansa menettäneet vanhemmat kohdatessani.

Pettynein, pelokkain ja vihaisin olen ollut itselleni tehtyäni hoitovirheen. Eniten olen iloinnut vakavasti masentuneen noustessa ensimmäisen kerran kuukausiin vuoteesta itse. Suurinta riemua koen potilaani kanssa jokaisella askeleella, jotka hän ottaa kohta toipumista. 

Sairaanhoitajan työssä opin arvostamaan elämää sen kaikessa kurjuudessa ja kauneudessa. Opin huomaamaan toivottomilta tuntuvissa tilanteissa valonpilkahduksia. Lujuutta seisoa valmiina toimimaan ihmismielen pahuuden, onnettomuuksien ja epidemioiden keskellä.

En voisi enempää kiittää hoitajakollegoitani ja hoitotiimejä osaamisestani. Silti olen kaikkein kiitollisin kaikille niille potilaille ja heidän läheisilleen, joilta olen oppinut elämäni tärkeimmän läksyn. Nauttimaan elämässä ja sairaanhoitajan työssä tyyneydestä ennen uuden myrskyn alkua.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.