Parhaiten koulutuksesta on jäänyt mieleeni käyttäytymisen kaikenkattava määritelmä: Kaikki mitä ihminen tekee, on käyttäytymistä, ja vain silloin kyse ei ole käyttäytymisestä, jos kuollut ihminen tekee sitä paremmin kuin elävä. (Mietin, ovatko kuolleet parempia missään muussa paitsi mullan alla makaamisessa?)
Maailmaa mullistavalta ajatukselta on tuntunut myös se, että erilaista käyttäytymistä voi ”määrätä” lääkkeiden tavoin. En ollut ikinä ajatellut, että jotakin käyttäytymistä voisi olla liikaa tai liian niukasti. Vaikka mitä muuta esimerkiksi huumeidenkäyttö, viiltely tai eristäytyminen lopulta on kuin liiallista tai liian vähäistä käyttäytymistä?
Nykyisen työpaikkani hienous on, että myös me hiljattain aloittaneet hoitajat pääsemme halutessamme täydentämään osaamistamme.
Ja ne lyhenteetkin ovat tulleet tutuiksi. CRT:n olen oppinut tarkoittavan kognitiivista remediaatioterapiaa. Se on eräänlaista ”aivojumppaa”, kuten kyseistä terapiamuotoa työssään käyttävä kollega osuvasti tiivisti. KLT on puolestaan kognitiivista lyhytterapiaa.
Työntekijöiden erilaiset taustat tuottavat tarvetta lisäkoulutukselle. Minun aikoinaan käymäni ensihoitajatutkinto ei tarjoa parasta mahdollista tietopohjaa nykyiseen työtehtävääni, eikä sen kuulukaan tarjota.
On tyystin oma vikani, että olen halunnut kiivetä pylly edellä puuhun ja tehdä kaiken vaikeimman kautta. Ehdottoman kiitollinen olen siitä, että se on tehty mahdolliseksi enkä ole saanut kovin paljon tikkuja takalistooni. Ja onhan minulla pinsetit.
Emmi Suomalainen on sairaanhoitaja ja sanataiteen opiskelija, jota kiinnostavat ihmisyyden mysteerit. Siksi hän pysähtyy mielellään asiakkaidensa tarinoiden äärelle.