Tiedätkö, mitä lausetta inhoan keikkahoitajana kaikkein eniten? Se kuuluu seuraavalla tavalla: ”Kyllä aina ennenkin on pärjätty.” Se tuntuu olevan patenttivastaus vähän kaikkeen, vaikka työpaikoilla voidaan tehdä hoitotyötä kriittisissä tai kyseenalaisissa tilanteissa.
Kerran minut hälytettiin töihin aamuvuoroon, joka muodostui urallani legendaariseksi. Viidestä hoitajasta kaikki olivat sairastuneet. Heidän tilalleen oli saatu haalittua kokoon neljä hoitajaa. Väsynyt yöhoitaja antoi raportin, ja siinä me toisillemme vieraat keikkahoitajat sitten ihmettelimme meille vieraan osaston tilannetta ja potilasjakoa.
Osasto oli täynnä meille kaikille ennestään tuntemattomia potilaita. Ylityöllistetty osastonhoitaja koetti lohduttaa, että kyllä te pärjäätte. Aina ennenkin on pärjätty – tavalla tai toisella. Olettehan te kaikki koulutettuja hoitoalan ammattilaisia, hän huikkasi meille lähtiessään töihinsä.
Voin tunnustaa, että on kohtalaisen kylmäävää tulla vieraalle osastolle töihin pelkän sijaisporukan voimin. Yksikään meistä ei tiennyt, mistä mitäkin löytyy. Osasimme toki työmme, mutta emme tunteneet lainkaan osaston käytäntöjä.